Heipsan pitkästä aikaan. Olen jännittänyt niin paljon koulun alkua ja muutenkin on ollut kiirettä etten ole ehtinyt paljoa kirjoitella mutta nytten sain aikaiseksi. Tässä on nytten sekalainen seurakunta erilaisia vanhoja kuvia kesästä
keskiviikko 27. elokuuta 2014
torstai 24. heinäkuuta 2014
Miten ihana kesäilta voi ollakkaan
Heipsan!
Taas ollaan käyty kuvaamassa ihania maisemia illalla auringonlaskun aikaan. Huom! Älkää ihmetelkö jos on kirjoitusvirheitä, koska olen kirjoittanut tän aivotärähdyksen saaneena.
Vilja alkaa olla jo lähi aikoina valmista voi kuinka ihanaa kohta on on se aika kun puimurit rupeevat hinautumaan pellolle päin. Ja kuinka ihana seurata viljan leikkausta läheltä kotoa.
Tässä kuvassa mein kissa on halunnut tulla mukaan illan kuvaus reissulle ja nyt hän vaanii omaa siskoaan, että koska hän voi hyökätä. Hmmm!
Tässä oli kuvia kukista ja marjoista niistä ei tartte hirveesti selittää, kun kuvat kertoo enemmän kun kirjaimet.
Näissä kuvissa oli erilaisia valoilmiöitä, koska aurinko tekee ihmeitä. Mutta ilta-aurinko on myös kaunis, vaikka se onkin ihmeellinen. Kuinka moni haluais nukahtaa ilta-auringon kauneuteen.
Tietysti pilvien muodotkin ovat osa mun kuvausta. Ihmettelen usein, että miten pilvet voivat olla niin kauniita taivaalla ja miten ne voivat kuvata vaikkapas minun elämääni.
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Kesäloma kohta ohi
Moikka kaikki! Siitä onkin jo aikaa kun oon viimeksi kirjoittanut ja muokannut kuvia, mutta onneksi mulla on niin ihania kavereita että he auttavat hädän tullen.No tässä on aika paljon kuvia, ja aloitetaankin ylhäältä.
No kun oltiin saunottu olimme ahkeria ja pyöräilimme kotiin, mutta kun oli kamera mukana ei voinut olla pysähtymättä, kun oli niin ihanat maisemat ja siinä ne ovat jota sain aikaan pyörälenkillä. Puolikuolleena kahdentoista aikaan.
Tässä juhlistamme äitini ja isäpuoleni kihlajaisia ne ovat ihanat, koska minulla on niin ihana apuri Maria joka oli koko juhla-ajan mun tukena ja ilman häntä minulla olisi ollut hirveet juhlat. Kaikki kiitos kuuluu hänelle <3. Ja noi asukuvat otti Maria. http://mariaslife-m.blogspot.fi/
maanantai 7. heinäkuuta 2014
lauantai 21. kesäkuuta 2014
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Heipppa! Oltiin eilen Marian kanssa kuvaamassa ja löysimme monenlaisia kuvauskohteita. Alunperin meidän piti mennnä kallioille kuvaamaan mutta sitten tuli mutkia matkaan, ja alkoi sataa. No onneksi me emme lannistuneet siitä ja lähdimme toiseen suuntaan kuvaamaan, ja ajan kuluessa sadekkin loppui. Ja tälläistä saimme aikaan sateisella- ja aurinkoisella säällä.